fbpx

AURINKO RAPU

Aurinko siirtyy tiistaina 21.6.22 klo 12:14 Ravun johtavaan vesielementiin ollen siellä aina 22.7.22 ilta kymmeneen saakka. Ravun hallitsija on Kuu ja se tuo Ravuille paljon paljon herkkyyttä, tunteiden läikehdintää ja intuitiivista energiaa. Onhan Kuullakin monet kasvot.

Ravulle on koti ja perhe tärkeitä. Hän hoivaa ja huolehtii, välillä liikaakin. Erittäin herkkä ja monesti voi löytää itsensä siitä, miten vaikeaa on irtipäästäminen. Kun pelot nousevat pintaan, ne vie kuoreen helposti. Rapu voi olla myös aika nostalginen. Oma turvasatama on tärkeä, siksi hän on sellainen äitihahmo. Usein myös herkkä kyynelehtimään, ilosta ja surusta.

Rapu on hyvin rakastava emo, vaikka välillä saattaakin nöksähtää jos harmoniaa koetellaan. Silloin on hyvä kysyä itseltä mihin se oikeasti koskettaa. Ravulla kun on myös sakset, jotka nätisti napsasee tarvittaessa hyvinkin tunteikkaasti. Monet Ravut ovat sellaisia kodin hengettäriä, jotka tykkäävät että kotona tuoksuu hyvälle. Kokkailu ja leipominen sekä yhdessä olo on tärkeää.

Ravun oma huone on 4.huone, joka liittyy kotiin ja perheeseen. Siihen kuka sinä olet. Tähän liitetään myös alitajuiset asiat, joita olemme oppineet lapsuudesta. Turva sekä äitiys. Hoiva ja huolenpito. Katso mihin huoneeseen sinun kartallasi Kuu osuu, se antaa lisäteemaa sille mitkä elämän osa-alueet sinulle ovat tärkeitä. Samoin mihin huoneeseen Aurinkosi luo valoa.

Rapuun voisi liittää myös veden vaaleansinisen värin. Kuun värittäessä sitä hopealla. Miten tässä ajassa on kesä kukkeimmillaan, kuten juhannus ja yötön yö. Lomat, perhe ja yhdessä oleminen. Nautitaan elämästä. Lämpimän tuulen vireen tuntuessa poskilla ja samalla nähdä säänkin vaihtelevan kuin Kuu kulkiessaan eri merkeissä. Tähän voisi liittää  myös kodin perustamisen ja raskauden. Uuden kodin löytämisen. Vesi ja mökkisauna nostalgiaa. Mietitään menneitä, syödään yhdessä perinneherkkuja.

Ravun kivi on mm. kuukivi. Myös vaaleat kivet muutenkin, kuten helmet. Kuukivi opettaa empatiaa ja lisää intuitiivisuutta. Helmet tuovat anteliaisuutta ja viisautta. Ruusukvartsin hoitaessa sydäntä rakkaudella.

OIKEIN PALJON ONNEA KAIKILLE RAVUILLE!

Kun Aurinko siirtyy Rapuun on meillä myös kesäpäivänseisaus. On vuoden pisin päivä ja valoisin päivä. Tiedossa on hidasta auringonlaskua. Pohjosessa yötöntä yötä. Tietäen myös sitä, että päivät alkavat lyhentyä. Silti meillä alkaa kesä. Luonto on kukkeimmillaan, marjat kypsyvät, vesi lämpenee auringon paistaessa vielä korkealla. On uuden syklin, kasvun ja huolenpidon aikaa. Niin itsesi kuin muiden. Miten sinä aiot tämän vastaanottaa? Missä on sinun turvasi, turvasatamasi ja miten sinä voit sen saavuttaa? Tänään on myös aika maaginenkin päivä, joten ota illasta aikaa itsellesi hiljentyä ja mieti mitä sinä haluat elämältäsi. Ja ennen kaikkea sitä, miten sinä voisit sen saavuttaa. Ne pienet askeleet. Vai olisko jo aika harppoa isosti?

ps. Kuu siirtyy tänään tiistaina juuri laskevan puolikuun jälkeen Oinaan tulimerkkiin. Monille tämä tuo impulsiivista energiaa, mutta myös halua löytää ne omat rajat. Samoin puhtia tehdä asioita jotka vielä sitä odottavat. Kuu Oinaassa herkistää päänalueen, joten muista juoda riittävästi ja suojata pääsi sekä käyttää aurinkolaseja jos aurinkoisia päiviä!

error: Content is protected !!