fbpx

KUUPOSTIA

KE-TO 1.-2.9.21

Niin se sitten alkaa syyskuu! Aika menee niin nopeasti. Vai mitä olet mieltä? Nyt on seuraavien päivien aikana hyvä nukkua niin hyvin kuin vain mahdollista. Laskevakuu muutenkin vaatii oman veronsa, eikä pari edellistä päivää ole kaikille antaneet sitä mahdollisuutta olla vain. Sillä on voinut olla menoja, mutta myös mielen päällä monia asioita. Vai löysitkö itsesi sohvan nurkkaan käpertyneenä lukemasta jotakin hyvää kirjaa tai katsomasta mielenkiintoista leffaa?

Aamu voi olla monille aika väsyttävä, niin olisi ihana jäädä peiton alle vielä nukkumaan. Syyskuun aloittaa kuun siirtyminen Ravun vesimerkkiin. Itseasiassa syyskuun aloittaa ja lopettaa Kuu Ravussa. Miten moni viihtyy jälleen kotona, tehden kotijuttuja. Leipomukset, kokkailut, hiukan paikkojen laittamista nätiksi. Hellyyttä ja huolenpitoa. Moni voi miettiä menneitä ja nostalgiset asiat nousevat mieleen. Murehtiminen voi olla liiaksikin esillä toisilla.

Nyt on hyvä selvittää kaikki sotkut, kaikki ne mitkä ovat tavallaan turhaa. Kituviikko on alkanut, eikä oikein mikään ota purjeisiin. Viikonloppuna on muutes oivallista aikaa kitkeä kaikki rikkaruohotkin. Siksipä muista myös ajella kaikki ylimääräiset karvat, kuoria ja helliä ihoa. On aika kääntyä itseesi, tunnustella mitä haluat elämääsi ja mitä sinä voisit tehdä muiden eteen. Se oman vastuun ottaminen asioista on niin tärkeää. Ymmärrystä siis haetaan!

Herkkä Rapu-energia voi nostattaa myös herkkyyttä. Jopa jotain karmallisia asioita ja ne voi tuntua myös herkemmin. Älä piilota itseäsi näiltä tunteilta vaan koeta katsoa sen läpi. Ole armollinen itsellesi ja rakasta. Miten olisi kävelylenkki veden äärelle? Kukatkin taas janoavat vettä seuraavat pari päivää.

Kehossa Kuu Ravussa tuntuu keuhkojen sekä ylävatsan ja ruokatorven alueella herkistäen. Kannattaa siis olla tarkkana mitä syö, jos vaivaa löytyy. Syyslentsutkin alkaneet monia vaivata ja nyt kannattaa olla muutenkin tarkkana kaikenlaisten kuumeilujen ja tulehdusten kanssa. Ihan outoja oireita voi olla liikkeellä. Rakkautta päiviisi!

Ihania höyheniä, löytyy varmaan sinunkin poluiltasi?

 

 

 

error: Content is protected !!