fbpx

KUUKALENTERI VKO 27

4. – 10.7.22

Tälle viikolle tästä näillä näkymin tulee ainokainen postaus. Mä urakoin just tänään muuttokuormani kanssa ja tätä kirjoitellessa toivon että kaikki menee hyvin!

Maanantaina ja tiistaina kuu kulkee edelleen Neitsyen maamerkissä. Tämä tuo kyllä monille kaivattua tekemisen energiaa. Puuhastellaan kaikenlaista. Kiirettä siis pitää. Samalla myös stressi voi nousta kun kaiken maailman pikku juttuja joutuu hiomaan. Ai että kun taitaa osua omaan nilkkaan, täytyypi muistaa siis itsekin ett rauhassa hyvä tulee ja stressi vain saa vatsan kipeäksi. Otetaan siis näistä päivistä se tehokkuus käyttöön! Merkurius siirtyy tänään Ravun vesielementtiin, jonka seurauksena puhutaan tunteellisemmin. Monet kodin asiat ja muistot valtaavat herkästikin mielen. Mars siirtyy vastaavasti Oinaasta Härkään ja tuo omat tarpeet isosti pintaan. Sarvia voidaan tämän myötä myös kolistella seuraavien viikkojen aikana. Miten sinä voisit vain nauttia tästä ajasta?

Vai olisiko kampaajalla käynti just nyt paikallaan? Muista hengitellä ja rauhoittua. Tehdä jotakin hyvää oman terveytesi eteen. Hedelmät ja mansikat voi maistua niin makoisille. Mitä sinulla onkaan mielessä?

Keskiviikkoon herätään kuu Vaa’assa. Tasapainoa ja hyvää yhdessä olemisen energiaa. On hyvä aika keskustella hiertävistä asioista jos sellaisia on. Mikä on riittävää? Muuten voit vain nauttia olostasi ja tehdä kaikkea sellaista mistä nautit. Olisiko kiva mennä vaikka kesäteatteriin?

Torstaina meillä on kasvava puolikuu Vaa’assa joka herkästi nostattaa niitä kipupisteitä. Omanarvon näkemistä, itseen luottamista. Uskoa taitoihin. Mistä kaikesta sinä innostut ja saa sydämesi sykkimään? Rentoa fiilistä tarjoillaan.

Viikonlopuksi kuu siirtyy Skorpionin vesielementtiin. Intensiivisen energian ja elämän pyörteiden äärellä ollessa on hyvä katsella asioita hiukan syvemmältä. Rakastaa isosti. Keskustelutkin voivat viedä hyvin merkityksellisiin asioihin. Kipakkaakin energiaa on tarjolla, joten ärsyyntyminen voi olla herkässä. Ehkäpä nyt tulee jotain esille. Joka tarvitsee uudenlaista näkövinkkeliä ja oivalluksia. Ehkäpä jostakin täytyy luopua, jotta uutta voi tulla tilalle. Mitä sinä Uudenkuun aikana oikein toivoitkaan elämääsi? Millaisen kurssin muutoksen meinasitkaan tehdä? Mitä vielä tarvitaan sen toteutumiseen? Kukkaset muuten tykkäävät vedestä, joten kastele ne huolella!

Sunnuntaina on taas hyvä ladata akkuja ja antaa elämän virrata. Nukkua pitkät unet jos vain mahdollista. Kuun siirtyessä Jousimiehen tulielementtiin on meillä taas uudenlaiset energiat käsillä ja tuulahdus voi viedä sinutkin ties minne matkalle!

Kuu Neitsyessä herkästi kouraisee vatsaa ja tuo analyyttistä mieltä. Mutta loistavat päivät käydä kampaajalla! Vaaka kuulla taas alaselän vihoittelusta ei moni voi välttyä. Muista myös juoda riittävästi, jotta munuaiset puhdistuvat. Muutenkin kaikki hyvä imeytyy upeasti tämän kasvavan kuun aikana. Kuu Skorpioni muistuttelee naistenvaivoista, Jousimies kuun aloittaessa matkan kohti jalkoja. Herkimmillä on lantio, lonkat ja reidet todella kipeänä. Joten miten sinä voisit näihin varautua jo ennalta?

UPEAA VIIKKOA SINULLE!

error: Content is protected !!