fbpx
KUUPOSTIA VIIKONLOPULLE
KUU Vaa’asta Skorpioniin
13.-15.1.23
 
Oletko sinä taikauskoinen? Tänään on perjantai ja 13.pv. Monille kuitenkin tämä voi olla onnenpäivä. Astrologisesti voisin ajatella sen tuomien energioiden perusteella viikonlopun olevan hyvin sosiaalinen ja harmoniaa hakeva. Miten tärkeää on tuntea olevansa rakastettu. Kokea asioita yhdessä. Mitä sinä olet suunnitellut viikonlopulle?
 
On myös tärkeää huolehtia riittävästä levosta ja rentoutumisesta. Laskeva kuu niin herkästi haluaa sinun hidastavan ja kuuntelevan ennemminkin kehosi tuntemuksia kuin tekevän hurjasti hommia. Omaa aikaa on hyvä oppia arvostamaan. Mutta myös läsnäoleminen toiselle voi olla hyvin voimaannuttavaa ja voimia palauttavaa. Miten tärkeää on kuunnella myös omia toiveita ja tehdä niitä juttuja ilman hylätyksi tulemisen pelkoa. Sillä ainoa joka sinut voi hylätä on lopulta sinä itse. Joten kuinka sinä voisit sitoutua asioihin hukkaamatta itseäsi?
 
Viikonloppuun halutaan nostaa paljon luovaa ja intuitiivista energiaa. Toisia tämä utuinen energia voi hämmentää ja mistään ei meinaa tulla mitään. Ja toisaalta on vaan hyvä olla. Ehkä kuitenkin Marsin eteneminen jo alkaa tuoda jotakin selkeyttä mielentasolla jollekin sinulle tärkeälle asialle. Mikä on tärkeää.
 
Hiukan levotontakin energiaa on ilmassa ja silloin oman riittämättömyyden tunne tai väärinkäsitykset voivat viedä asioita väärään suuntaan. Mutta tämä on mitä parhainta aikaa löytää niitä luovia väyliä tehdä ja toimia!
 
Sunnuntaina aamuyöstä on laskeva puolikuu ja tähän aamuun on hyvä varata aikaa heräämiselle ja vain olla. Millasin ajatuksin ja fiiliksin sinä heräätkään aamulla? Kuu siirtyy iltapäivästä Skorpionin syvälliseen vesielementtiin. Onko jokin asia joka vielä tarvitsee tarkempaa selvittämistä? Ehkä löydätkin vastauksen johonkin perustavanlaatuiseen sinua vaivanneeseen asiaan. Kiukkuamalla ei tule kuin sanomista. Kysy mieluummin mitä on vielä käsittelemättä.
 
Rakkautta viikonloppuusi!
error: Content is protected !!