fbpx

KUUPOSTIA VIIKONLOPULLE

19.-21.11.21

Miten sinun eilinen ilta meni? Saitko aikaa hiljentymiselle vai tuntuiko sille, että vähän kaikki ärsytti. Miten kehosi reagoi tähän energiaan? Tämä aamu ja päivä voi olla hyvinkin väsyttävä monille. Odottaa vain viikonlopun alkamista. Kunnon unia. Samalla kuitenkin jokin levoton energia alkaa nousta.

Kuu siirtyy tänään alkuillasta Kaksosen ilmamerkkiin. Ja sehän tietää myös pulinapäiviä! Tätä energiaa on tarjolla sitten koko viikonlopuksi! Ihan hengästymiseen asti! Monille se voi tarkoittaa uppoutumista johonkin kirjaan tai leffaan kaiken tämän jälkeen. Toiset tutkailee mitä kaikkea voisikaan tehdä tulevaisuudessa. Ehkäpä jokin pieni reissu jonnekin olisi nyt kiva. Pääsisi lataamaan vähän akkuja. Innostumaan jostakin.

Niin paljon voi olla mielen päällä ja ne odottavat vain ratkaisua. Miten saada siitä energiasta järkevällä tavalla kiinni? Miten saada se fokusoitua juuri siihen oikeaan asiaan. Tekemällä jotakin käsillä kenties? Älynystyröitä terottamalla jossakin hauskassa pelissä? Miten olisi jokin arvoituksellinen leffa? On aika antaa mielen tuulettua. Päivät tuntuvat menevän niin nopeasti ja puhetta vain tuntuu piisaavan. Hermojen kiristely voi aiheuttaa pahaakin jälkeä kun suusta voi päästä kaikenlaista.

Mutta muuten tämä on mitä mukavinta aikaa löytää uusia yhteyksiä muiden ihmisten kanssa. Keskustelut sujuvat, varsinkin kun annat niiden tulla suoraan sydämestäsi. Opiskella jotakin sinulle tärkeää. Oivaltaa jotakin. Kehossa tämä aika tuntuu erityisesti käsissä ja herkimpien nivelet särkevät. Joten pukeudu lämpimästi. Rintakehässäkin voi tuntua omituista kipuuttelua. Olisiko hyvä miettiä omaa ryhtiä ja avata hiukan yläkroppaa? Nyt alkaa taas laskevan kuun aika, jolla on oma tehtävänsä sinunkin elämässä. Toivotan sinulle ihanan kuplivaa ja vapauttavaa viikonloppua!

 

error: Content is protected !!