fbpx
Tammikuu aloitetaan Kuun ollessa Leijonan tulimerkissä. Moni varmasti löytää iloa ja leikkimielisyyttä tähän uudenvuoden aikaan. Samoin monet tuntevat miten rohkeus alkaa pulputa sisimmässä. Voimme siis vuoden aloittaa rohkeasti pilke silmäkulmassa katse kohti tulevaisuutta. Silti sydämenasiat ovat esillä ja parasta mitä voit tehdä on toimia oman jaksamisen mukaisesti. Rintarangassakin voi tuntua ihmeellisimpiä lukkotuntemuksia, vai sydänchakrako siellä haluaa avautua rakkaudelle.
 
Tammikuulla Uusikuu on 13.1. Kauriin maamerkissä, Täysikuu 28.1. Leijonassa. Mars siirtyy viimeinkin Härän maamerkkiin 7.1. ja seuraavana päivänä Merkurius Vesimieheen sekä Venus Kauriiseen. 19.1. Aurinko siirtyy Vesimiehen ilmamerkkiin.
 
Horoskoopista muista myös lukea erityisesti nouseva merkkisi, unohtamtta kuumerkkiäsi tunteiden osalta.
 
Toivon teille kaikille aivan mahtavaa ja runsautta tuovaa tätä vuotta. Tämä voisi olla onnistumisten vuosi!
Klikkaa kuvaa, niin saat tekstin suuremmaksi!
 
error: Content is protected !!