fbpx

TÄYDENKUUN ILTA

MAANANTAI 13.6.22

Tiistaina 14.6. meillä on täysikuu Jousimiehessä klo 14:52. Sehän tarkoittaa sitä, että kuu on täysi jo edellisenä iltana ja tiistaina kuun täyttymisen jälkeen siirrymme jo laskevan kuun energioihin. Vaikka kuu onkin hiljaa vielä jonkin aikaa tuon ajankohdan jälkeen. Muista laittaa myös kaikki sinulle tärkeät kivet ja kortit puhdistumaan näihin täydenkuun energioihin.

On siis tänään maanantaina aika pysähtyä kuuenergioiden äärelle. Tunteet voivat olla hyvinkin vahvoina ja juuri sen takia ilta on se oikea hetki pysähtyä kaiken äärelle. Nyt on hyvä katsoa mitä tuli tehtyä ja toivottua viime uudenkuun aikana. Millaisia askelia sinä lupasit ottaa, jotta voisit saavuttaa jotakin sinulle tärkeää. On aika tarkastella kaikkea sitä mitä mikä hiertää ja mitä et enää tarvitse. On aika hyväksyä asioita, antaa anteeksi juuri sillä tavalla kuin sinulle se tuntuu parhaimmalle. Vapauttaa itsesi vihasta, kiukusta, kaunasta, kateudesta mikä se nyt sinun kohdallasi sitten onkaan. Ja jos sinulla on kaikki nyt hyvin, niin olla kiitollinen siitä. Olethan antanut myös itsellesi anteeksi ne asiat jotka ymmärrät tehneesi väärin toisia ja ehdottomasti myös itseäsi kohtaan.

Laita sinulle tärkeät kivet ja kortit tms täydenkuun energioihin puhdistumaan. Sytytä kynttilä. Laita diffuun jotakin mieluisaa tuoksua ja hiljenny. Santelipuu voisi olla juuri nyt hyvä eteerinen öljy. Kirjoita kirje sydämesi pohjasta ja anna kaiken sen mielipahan virrata siihen. Anna kyynelten valua jos siltä tuntuu, se vain vahvistaa yhteyttäsi Universumiin. Näe asiat uudesta perspektiivistä, sillä sitä tämä Täysikuu Jousimiehessä haluaa sinun tekevän. Ja kun olet valmis anna rakkauden virrata sydämeesi ja ole valmis työstämään tätä seuraavien kahden viikon aikana. Kaikkea sitä mitä sieltä nousee käsiteltäväksi.

Nyt on hyvä myös katsoa ajassa taaksepäin. Joulukuulle, kun oli Uusikuu Jousimiehessä. Mitä silloin tapahtu elämässäsi? Nouseeko samat teemat nyt tarkasteltavaksi uudelleen, ehkä hiukan eritavalla. Mille haetaan vielä tasapainoa?

Täysikuu Jousimiehessä tuo tosiaan meille uusia mahdollisuuksia nähdä asioita toiselta kantilta muuttuvan tulielementin avulla. Omat uskomusjärjestelmät ovat nyt suurennuslasin alla. Viime uudenkuun aikana pyysin miettimään niitä asioita mitä ja miten puhut itselle ja muille. Nyt on niiden tarkastelun aika ja aika vapauttaa itsesi turhasta. Jotenkin nämä asiat vain voisivat loksahdella paikoilleen. Oppia jotakin uutta. Tehdä asioita uudella tavalla.

Miten tärkeää on antaa tilaa omalle sisäiselle herkkyydelle. Huomata millainen vahvuus ja luottamus sinusta löytyy. Olla sinä. Antaa ideoiden pursuta ja rakastaa. Sanoa asioille kyllä! Nähdä asioita uudella tavalla.

Nyt ei ole enää aika lakasta asioita ja sinussa olevia tuntemuksia maton alle. Vaan nimenomaan kohdata ne rakkaudella. Tehdä itsellesi iso rakkauden teko. Rohkeasti. Uskoen ja luottaen. Näin tämä muuttuva tulienergia voi auttaa ja parantaa samalla muitakin. Aina ei yllätyksiltäkään voida välttyä ja tämä aika voi näyttää sen mitä todella tarvitset.

Usein itse olemme itsemme pahimpia vihollisia. Henkinen kasvu tuo ala- ja ylämäkiä. Välillä onnistuen kuuntelemaan ja ennen kaikkea toimimaan sen sisäisen palon mukaisesti. On siis aika myös antaa itselle anteeksi kaikki ne, mitä olet kieltänyt itseltäsi. Syystä tai toisesta. On aika avartaa omaa näkövinkkeliä asioille. Miten tuoda sinussa oleva potentiaali tähän hetkeen. Toteuttaa unelmia. Tehdä asioista. Rohkeasti innostua ja sanoa kyllä!

Katso myös mihin huoneeseen sinun kartallasi tämä täysikuu Jousimiehessä 23º25’ osuu. Saat siitä lisäteemaa ja ymmärrystä monille asioille. Ja kun otat tämän kuun luonnollisen rytmin oman elämäsi arkeen mukaan, niin voit pian huomata miten paljon voit saavuttaa. Kulkea kuun mukana askel kerrallaan kohti jotakin sinulle niin tärkeää. Ja juuri nyt on tärkeää tehdä itsesi kanssa rauha.

Upeaa Täydenkuun aikaa sinulle!

error: Content is protected !!