fbpx

TÄYDENKUUN ILTA

MA 20.9.21

Tuleva viikko alkaa rytinällä. Tunteiden turbulenssilla täydenkuun energioissa. Tänään on jälleen kuunkierron se päivä, jolloin on aika pysähtyä illalla itsesi äärelle. Tarkastella omia tekemisiäsi, miten olet nämä pari viikkoa saanut tehtyä asioita. Ottanut niitä askelia joita Uudenkuun aikana sitouduit tekemään. Millaisia sivupolkuja sinä olet käynyt näiden viikkojen aikana? Minkä äärelle olet pysähtynyt uudelleen ja uudelleen? Vai olet selkeän vakaasti nähnyt sen vision koko ajan edessäsi ja ottanut niitä askelia oikeaan suuntaan. Rohkeasti.

On todellakin aika jälleen laittaa ne sinulle tärkeät asiat puhdistumaan Täydenkuun energioihin. Hiljentyä kaikkeuden äärelle. Vapauttamaan itsesi kaikesta siitä mitä vielä tarvitsee. Antaa anteeksi, mutta ennen kaikkea hyväksyä itsesi. Hyväksyä asioita. Ja antaa seuraavien kahden viikon tehdä tehtävänsä juuri sillä oikealla määrällä uskallusta ja rakkautta kohti sisäistä rauhaa.

Täysikuu mollottaa Kalojen niin herkässä ja myös karmallisessa vesimerkissä. Hakien tasapainoa Auringosta Neitsyen maamerkistä. Monet teistä on varmasti nähneet ties minkälaisia unia Kuun kulkiessa Kaloissa. Vai oletko valvonut ajatusten lipuessa ties missä. Muutenkin niin utuinen energia voi väsyttää, mutta myös nostaa pintaan asioita joita ei täysin ymmärrä. On sellainen tunne, että kaipaa jotakin mutta mitä? Voi olla sellaisia pelonsekaisia tunteitakin, jotka nousevat raapaisemaan sydämestäsi. Herkkyyden rajamailla on välillä haasteellista olla. Varsinkin näin Täydenkuun aikana, kun tunteet ovat niin vahvoina.

On todella tärkeää avautua sydämen asioille. Sille sykkeelle joka sinusta kumpuaa. Kuunnella sisäistä ääntäsi. Se ohjaa sinua oikeaan. Varsinkin nyt se voi viedä hyvinkin uppeluksiin, mutta samalla tuoda sitä viisautta ja käytännön visioita miten toimia jatkossa. Antaa tulevalle enemmän tilaa kuin märehtiä menneessä. Se on välillä todella vaikeaa, koska niin monesti itse olemme itsemme suurimpia vihollisia. Tajuamatta edes miksi niin teemme. Alennamme itsemme mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Ja miksi?

Samalla kun etsit sitä tasapainoa voi pikkuinen kapinallinen sinussa nousta ja haluta irrottautua. Tule lähemmäs tai älä sittenkään. Minä pakenen ja kauas! Mikset voi antaa sydämesi vain avautua niin paljaaksi kuin se nyt tällä kertaa on mahdollista. Hengittää sen läpi. Tässä ja nyt. Kaikki ne tunteet. Antaa itsesi uudistua.

Monille tämä aika on myös hyvin luovaa aikaa. Moni voi saada esimerkiksi musiikista niin paljon uutta voimaa. Omien taitojen arvostaminen on niin tärkeää. Luottaa itseensä. Mieli voi herkästi tässä temppuilla. Mutta niistä syvimmistä hetkistä kun annat itsesi hiljentyä ja rauhoittua voit löytää mitä ihanimman siemenen jota haluat rakkaudella hoivata ja kasvattaa. Jotta sinä voisit olla sinä. Jotta sinä voisit saada rauhan ja selkeyden elämääsi. Rakastaa.

On aika olla totuudellinen itselle. Siitä miten toimit. Jäätkö vain unelmoimaan vai löydätkö sen energian itsestäsi tehdä asioita. Ottaa vastuuta. Avautua jollekin suuremmalle. Antaa anteeksi myös itsellesi. Tämä energia voi tuntua koko kehossasi viestien monenlaista sanomaa.

Katso mihin huoneeseen sinun kartallasi Täysikuu tiiistaina klo 02:55 Kalojen vesimerkissä 28°13’ osuu, saat siitä enemmän selvyyttä omaan elämääsi.

Tiistaina sitten aivan uusissa energioissa Kuun siirtyessä Oinaan tulimerkkiin, joten muista jo nyt purkaa energioitasi mielekkäällä tavalla. Herkimmät reagoiden pääkivulla. Keskiviikko iltana on syyspäiväntasaus Auringon siirtyessä Vaa’an ilmamerkkiin. Siitä lisää keskiviikon kuupostissa. Upeaa alkavaa uutta viikkoa!

 

 

error: Content is protected !!