fbpx

KUUPOSTIA VIIKONLOPULLE

8.-10.10.21

Kuu siirtyi eilen illansuussa Skorpionin vesimerkkiin ja monille eilinen oli aika väsyttävä. Millaisia ajatuksia se sinulle nostatti? Sääkin oli hyvin sateinen ja kostea. Viikonlopun Kuu kulkee Skorpionista huomenna lauantaina illan suussa Jousimiehen tulimerkkiin aina maanantai iltaan asti.

Monilla akut tyhjentyivät niin tyystin laskevan kuun aikana, että viikonloppuna voi olla enemmän kuin tervetullutta kunnon yöunet. Varsinkin lauantaipäivä voi tuntua hitaalle ja jos vain voit niin salli itsellesi oikein hidas aamu nauttien olosta. Kenties miettien syntyjä syviä. Sillä niin se Kuu Skorpionissa mietityttää, ne elämän mysteerit. Pohdinnat. Joten jos tuntuu ettei ihan heti lähde tämä kasvavan kuun energia liikkeelle, niin ihmettele. Kenties jotain yllättävääkin tuodaan eteesi.

Herkästi voi myös kiukku nousta. Ai että jokin voi ärsyttää ja helposti. Merkuriuskin perääntyy tehden kaiken maailman kepposiaan. Riitaa ei siis kannata haastaa turhan päiten. Tee silloin jotain hyödyllistä ja pura energiasi ulkoiluun. Tai miten olisi hemmottelu ja menisitkin hierojalle. Mikä sitten kenenkin intohimona onkin millä saat parhaiten turhaumatkin purettua. Jotenkin niin on jotakin syvällistä ja suurempaa nousemassa. Kipeääkin se voi tehdä. Itsensä arvostaminen, syytökset ja ihmissuhteet voivat hyvinkin kaivella. Unetkin saattavat olla aika erikoisia. Merkityksellisiä. Ne kannattaa kirjoittaa ylös. Kehossa tämä herkistää alavatsan alueen. Herkimmät voivat tuntea sen ihan kuin olisi kylmettänyt itsensä ja saa juosta vessassa jatkuvasti. Joten lämmintä päälle, myös jaloissa lämmintä sekä juotavaa riittävästi.

Lauantain mennessä miten menee iltaa kohti alkaa Kuu Jousimies nostaa energioita jälleen. Voitkin jo huomata miten juttu alkaa luistamaan erilailla. Miten mieli onkin menossa jo jonnekin maailman ääriin. Hiukan levoton ja ehkäpä odotteleva fiilis valtaa sinut. Mitä voisinkaan tehdä, minne mennä? Vai upputuisinko johonkin mielenkiintoisen kirjan äärelle vai kenties olisko leffa-ilta. Mitä vielä jospas lähdetäänkin jonnekin reissuun tai ystäviä moikkaamaan. Anna unelmillesi tilaa. Nyt on lupa avautua mahdollisuuksille! Merkityksellisiä asioita voi tapahtua tänä viikonloppuna ja monille tuodaankin sitä uskallusta pidemmäksikin aikaa!

Sunnuntain saapuessa vietämme Aleksis Kiven päivää. Suomalaisen kirjallisuuden päivää. Tähän päivään halutaan tuoda paljon hyviä energioita. Rakkautta, puhetta, kiitollisuutta, jaksamista. Sittenkin. Mutta myös sitä fokusointia ja vastuunottamista. Mitähän kivaa sinun viikonloppuusi kuuluukaan? Muista, jos mieli tekee retkelle niin Kuu Jousimiehessä herkistää lonkat ja reidet. Innoissasi et varmasti heti huomaa, mutta myöhemmin voi kintut kolottaa. Oikein mukavaa viikonloppua!

 

 

error: Content is protected !!